
Toisinaan sitä tulee ajateltua, että maailma on jo valmis - emme tarvitse enempää pakkomielteistä kehitystä, kimaltelevaa teknologiaa tai uusia ajanvietepalveluita. Sitten sitä taas törmää webissä näihin käytettävyysratkaisuihin mitkä kumoavat koko teesin.
Erilliset mobiilisaitit muotoa m.palvelu.fi olivat varmaan ihan jees ratkaisu aikana ennen media query:jä ja highend älypuhelinten yleistymistä. Mobiilisaitit ovat olleet myös yllättävän vilkkaasti liikennöityjä palveluita, joten tietyn tyyppisten päätelaitteiden käyttäjien tavoittamisessa ei ole…
Parin viikon takainen D-Day oli tulvillaan innostavia puheenvuoroja ja mielenkiintoista yleisöä. Koska itse olen kiinnostunut erityisesti ihmisestä, joka tietotekniikan maailmassa seikkailee, löysin antoisimmat luennot business-puolen ohjelmasta. Etenkin sosiaalisen median nykytilaa käsittelevät ohjelmanumerot lämmittivät mieltäni.
Uteliaisuuteni seminaarin osallistujakaartin sosiaalisen median käyttöä kohtaan oli valtaisa, joten järjestin tapahtumassa old school -henkeen "kynä ja paperi" -tyyppisen lyhykäisen kyselyn kävijöiden some-tottumuksista. Vaaleanpunaisia vastauslappusia päätyi haltuuni lopulta 20 kappaletta. Tulosten valossa näyttää siltä, että vastaajiksi valikoituivat…
D-Day päättyi noin viikko sitten ja nyt suurimman pölyn laskeuduttua on aiheellista tehdä jonkin asteista yhteenvetoa itse tapahtumasta ja sen järjestämistä. Tapahtuma vei yllättävän paljon aikaa sekä resursseja, mutta näin jälkikäteen voidaan sanoa, että kaikki tapahtuman järjestämiseen käytetty panostus kannatti. Mielenkiintoiset puheet ja runsaslukuinen yleisö kruunasi kaiken puolin onnistuneen päivän, sekä noin puolen vuoden työn. Viimeinen puoli vuotta on ollut aika ajoin todella haastava, mutta kaikin puolin opettava ja mielenkiintoinen matka.…
Enää neljä päivää tämän vuoden kovimpaan web-alan tapahtumaan, joten viimeistään tässä vaiheessa kannattaa käydä ostamassa liput tapahtumaan, mikäli lippua ei ole vielä tullut hankittua. Ovet aukeaa maanantaina kello 8:00 ja ohjelma jatkuu aina kello 17.00 asti. Lisätietoa päivän tapahtumista löydät osoitteesta: www.dday.fi/schedule.
Ennakkotunnelmiiin pääset tutustumalla seuraaviin palveluihin:
Facebook
Lanyrd
Joind.in
Twitter
Nähdään D-Dayssä!
Tehdäänpä heti alkuun testi: Mieti omaa netinkäyttöäsi ja silmäile alla oleva lista läpi. Kun kohdalle osuu asia, jota muistat harrastaneesi internetin ihmemaassa menneen viikon aikana, nosta sormi pystyyn.
* Omien ja ystävien kuulumisten päivittely Facebookissa
* Videoiden katsominen YouTubessa
* Tiedon etsiminen Wikipediasta
* Blogien lueskelu
* Twitter-viestien seuraaminen
Jos kohotit yhdenkin sormen, voit tunnistaa itsesi sosiaalisen median käyttäjäksi. Luulen, että tilanne on tämä useimpien vastaajien kohdalla. Esimerkiksi facebookaaminen on ihan…
Lomat on ohi ja Revanssian toinen toimintavuosi on alkanut kiireellisissä, mutta positiivisissa merkeissä. Alkuvuosi täytyy uusista projekteista, sekä vaihdilla lähestyvän D-Day konferenssin järjestämisestä. Vuosi 2012 tuo mukanaan myös muita mielenkiintoisia asioita. Tulemme tämän vuoden aikana laajentamaan liiketoimintaamme vielä mainitsemattomalle uudelle alueelle, joka parantaa entisestään palveluiden kokonaistarjontaa. Jatkossa meiltä saa sähköisen liiketoiminnan työkaluja lähes kaikkiin tarpeisiin. Uusista palveluista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista kerromme lisää tuonnempana.
Edellä mainittuun ensimmäiseen D-Day konferenssiin on aikaa…